Englannissa on himoshoppailijan helppoa elellä, sillä kaupat on auki aina vaan. Sunnuntaina, illalla, yöllä. Guildfordin keskustan kaupat sulkevat ovensa klo 17-18, mutta ovat auki myös sunnuntaisin saman verran, eli kauppoihin pääsee aina kun jotain tarvitsee. Viime sunnuntain kiertelin Lontoon Gamden Townissa ja se oli silmänkantamattomiin täynnä pieniä putiikkeja ja kojuja. Suomessa näkee sunnuntaisin vain pieniä mummoja matkalla hautausmaalle.
Hämmentäviä ovat kaupoissa olevat mainokset, joissa kerrotaan tuotteen hinnan vieressä, kuinka se on halvempi kuin tässä ja tässä toisessa kaupassa. "Hiusväri £5, halvempi kun Bootsissa". Ei menis Suomessa läpi. :) Myös telkkarimainoksissa muistetaan mainita, miten oma tuote on halvempi kuin muissa kaupoissa. Suomessa ei menis telkkariin asti mainos, jossa K-kauppa kertoo omassa mainoksessaan olevansa parempi kuin S-market. Mulla meni murot väärään kurkkuun kun näin ensimmäisen kerran Tescon mainoksen, jossa lytätään kaikki kilpailevat ketjut. :D Toisaalta, täällä kilpaillaan selkeästi hinnoilla, ei laadulla...
Tesco on muutenkin metka paikka. Se on tuossa asuntolan lähellä ja kävelen sinne aina iltapäivisin ostoksille. Ruoka on suht edullista, tai ainakin eri hintaluokissa löytyy paljon valikoimaa. Mitään ei kyllä tarttis tehdä ite, jos ei huvita/osaa, koska esim. riisiä myydään valmiiksi keitettynä. o_O
Pientä totuttelua on vaatinut ruokatavaroiden (mun mielestä) epälooginen asettelu. Etsin yks päivä cashewpähkinöitä. Löysin niitä vain ihmeellisestä viherpiperryshyllystä superkalliiseen kilohintaan. Jatkoin etsintää. Sipsihyllystä löytyi pussillinen, mutta ne oli suolattuja. Leivontatarvikeosastolta löytyi taas tavallisia, mutta nekin oli kalliita. Intialaisen ruuan osastolla oli taas pähkinöitä, jotka oli oudosti maustettuja. Pähkinäsekoituksia oli joka osastolla, koska ne kuuluvat jouluun ja jouluruokaa on jo joka hylly täynnä. Vihdoin löysin sopuhintaisen säkillisen cashewia kiinalaisen ruuan hyllyköstä. Miksei ne kaikki cashewpähkinät voi olla samassa hyllyssä?! Asiaa ei yhtään helpota se, että Tesco on about yhtä iso kun Raision Bauhaus ja mulla kestää aina tunti kun ravaan sitä edes takas päästä päähän joidenkin pähkinöiden perässä...
Mutta, mutta. Annan Tescolle paljon anteeksi ihan vaan siksi, että se on auki 24 tuntia vuorokaudessa! Kauemmin kuin yliopiston kirjasto! Menin siis Tescoon keskellä yötä ihan vaan kokemuksen vuoksi. Täällä kun tulee baarivisailusta kotiin niin ei tarttekaan mennä grillille vaan voi käydä kaupassa. Ostin kaikkea järkevää, kuten ison peltilaatikollisen karkkia. Tältä näyttää Tesco klo 2 yöllä...
Tescossa ei ole ostoskärryissä sellaista panttisysteemiä kuin Suomessa. Mutta, jos yrität viedä kärryt pois kaupan pihasta niin maan alle kätketty magneetti tms. laukaisee kärryjen jarrut ja ne ei kulje enää eteenpäin. Yritettiin nimittäin "lainata" yhdet kun ei jaksettu kantaa ostoksia kotiin asti. Ei onnistunu...liian nokkela systeemi. Olis tietty voinu nostaa ne kärryt magneettien yli, mut se olis ollut jo liikaa tsemppamista. Silti joka aamu kun ajelen bussilla yliopistolle niin nään ojanpohjilla liian kauas emäaluksesta ajautuneita ostoskärryjä...
Että tällaista tämä täällä shoppailu. Joka kerta ruokamarketissakin on seikkailu. Ja jännitys huipentuu kassalla kun toivon että a) muistan kortin pin-koodin oikein ja b) tilillä on rahaa...

a) tilillä on toistaiseksi rahaa ja b) OPISKELETKO SIELLÄ LAINKAAN?!
VastaaPoistaToki kaikki kyllä tietävät, että vaihto-opinnoissa tehdään vaa miminivaatimukset ja sitte loppuaika nautitaan fermented drinks...
...tuun oottaa tyypit siitä elämästä...yöllinen kauppailureissu mullekin kierroksessa? Voin tietty yksinki käydä, ku sun tarvii OPISKELLA!
nih.
voin allekirjoittaa että monessa kohtaa suomen laki on kyllä mielestäni parempi,esim,mainonnassa mutta tosta ostokärry pantista tuli mieleeni että se,kuinka lainkuuliaisia suomalaiset yleensä ovatkaan. Juu,on meillä "pantit"ostoskärryissä juu. Näitä muovisia läpyskojä kyllä tietääkseni saa ihan prisman tms.infosta pyytämällä,mutta kysymys onkin MIKSI suomalaiset kiikuttavat kärryt kiltisti paikoilleen saadakseen itselleen muovisen läpyskän?!? :D en tajuu...
VastaaPoistaJuu tilillä on rahaa..
VastaaPoistaPin koodi pitää kyl tietää. Äläkä p#rk#¤# yritä pihistäää magneettikärryjä! Tulee vielä bobi ja vetää sulle karhunnahkalakin päähän!
Täällä Vantaa ja hotellin 11. kerros lähettää terveisiä ei-ihan-yliopistosta.. :)
Näköala on aika komea täältä Flamingo -hotellista..
Että näihin kuviin ja tunnelmiin päätän raporttini täältä.
Isshhh..