Oma maa mansikka ja muu maa mustikka, niinhän se oli. Mustikassakin on kumminkin jotenkuten selvittävä, ja mun kiintopisteeni täällä Guildfordissa on oikeustieteellisen laitosrakennuksen lisäksi kotikolon virkaa toimittava "RR53" eli Ronald Ross Roadin asunto nro 53.
Kämpässä on kuusi huonetta ja yhteinen keittiö/olohuoneen tapainen. Kaikilla on keittiössä kaksi omaa kaappia, jotka löytyvät joka päivä uudestaan oman huoneen numeron perusteella. Keskiviikkoisin käy kiukkuinen siivoojatäti, joka imuroi käytävät ja siivoaa keittiön. Alakerrassa on kallis itsepalvelupesula. Telkkarista näkyy kaiken maailman kanavat, mutta se on sijoitettu niin pähköön paikkaan että sitä pystyy oikeastaan katsomaan vain yksi ihminen kerrallaan. Ja yleensä se olen mä, koska muut ovat raahanneet omat telkkarit mukanaan. Porhot.
Koska suurin osa kämppää lähtee joulun viettoon jo aikaisin viikolla 11, niin ollaan laitettu jo joulukoristeet paikoilleen. Ihme kyllä siivooja ei ole korjannut niitä pois, se on aika touhukas täti välillä. Mä ja Manny ollaan kyllä humalapäissämme viskottu kaikki enkelikoristeet ikkunasta ulos. Tytöt ei ole vielä huomanneet niiden puuttumista, mikä on ihan hyvä, koska mä en ole vielä keksinyt mitään hyvää selitystä. "Ne halus lentää ja olla vapaita" ?
Tästä sainkin oivan aasinsillan siihen mistä mun oikeasti piti kertoa, nimittäin taantumuksesta. Enkä mä tarkoita nyt maailman taloustilannetta, vaan lähinnä omaani. Kun asuu kuukausia kämpässä jossa "perheenjäsenten" keski-ikä on 21, alkaa itsekin käyttäytyä kuin parikymppisenä. Mä tiedän että joku teistä nyt hihittää siellä että ethän sä nyt ihan aikuismaisesti käyttäytyvä ole muutenkaan. Mutta mutta, tä on mun henkilökohtainen armeijaelämys jossa (melkeen)aikuisista tehdään jälleen lapsia. Tai ainakin ihan teinejä. Eikä pelkästään siksi, että täällä käy joku siivoamassa keittiön, vaan ihan muutenkin.
Pientä lohtua (?) tuo se, että olen virallisesti asunnon 53 Äiti. Sain liikanimeni jo ensimmäisen viikon jälkeen, kun aloin komentaa poikia riehumisen yllyttyä sietämättömäksi. Teen myös aika usein muffinseja kaikille ja mun lääkekaapista löytyy rohtoa vaikka mihin. Myös muutamia itkukohtauksia olen joutunut tyynnyttelemään...
Opiskelusta täällä ajattelin kirjottaa myöhemmin ihan erikseen. Tässä kohtaa mainittakoon, että opiskelu on rankempaa kun Suomessa, koska kaikki on "pakollista". Vastapainoksi on tietysti "pakko" käydä aika usein pubissa. Onneksi pubista saa ruokaa ja limsaakin, eli kyse ei aina välttis ole ihan riekkumisesta, vaikkakin näin on usein käynyt. Pubit on niinkun brittien olohuoneita, joihin väki kokoontuu työ- tai koulupäivän jälkeen tapaamaan ystäviä. Siideriä tulee kuitenkin lipiteltyä, varsinkin kun kaikki hyvät merkit on hanassa ja puoli-ilmaisia Suomen hintoihin verrattuna. Onneksi on joululoma, äidin pumppu ei ehkä kestä tätä menoa kovin pitkään. :D
Yksi asuntola-asumisen uusi tuttavuus mulle on erilaiset käytännön pilat. Kyllähän Ville kotona näitä joskus harrastaa, mutta täällä on homma lähtenyt aivan lapasesta. Olin pari ekaa viikkoa jossain vieraanvaraisuuskaranteenissa, ehkä siksi että olen tyttö tai siksi että olen vanhus, mutta nykyisin saan itsekin oman osani pilailusta. Viimeksi sunnuntaina kun tulin myöhään illalla leffasta, yritin hiipiä hiljaa huoneeseeni vaan huomatakseni että mun ovelle oli kasattu pyykkiteline täynnä kiliseviä henkareita ja sen päälle pölynimurimme Henry. Koita siinä sitten olla hiljaa..
Pilailun kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu se, ettei kenenkään henk. koht. tavaroita sotketa tai muuten tuhota. Yleensä ovelta löytyy jokin yllätys kun tulee kotiin. Kathy on ollut 4 päivää poissa, ja osoittaaksemme syvää kiintymystä ja ikävän määrää me paketoitiin pussillinen vihreäksi muuttuneita perunoita kauniiseen lahjapakettiin sille. Idea oli mun, ja olen siitä hyvin ylpeä. (joko ymmärrätte mitä mä tarkoitan tällä taantumuksella...?). Vodkapullo on Mannyn ja se on ovella, koska Kas oli aikaisemmin käyttänyt kaiken vodkan ja korvannut sen vedellä. Manny laittoi pullon tähän jotta "Kas tietää että hän tietää". (Toisten vodkan korvaaminen vedellä on sääntöjen vastaista, Toim. huom.).
Tein jo heti asuntoon saavuttuani periaatepäätöksen, etten siivoa muiden sotkuja. Vaikeaa on ollut, koska en tykkää sotkusta. Joskus heikkona hetkenä olen mennyt ja tiskannut kaikkien tiskit. Enimmäkseen täällä on kuitenkin aina sekaista ja kompensoin pitämällä oman huoneeni siistinä ja hyväntuoksuisena (PartyLite!). Pahin possuttelija on James, joka jättää kaikki roskat ja tiskit just siihen missä ne olikin. Ja muita suututtaa. Tämä erehdyttävästi hotellin käytävää esittävä kuva on eiliseltä, kun tytöt nostivat Jamesin likaiset tiskit sen oven eteen vähänniinkun vinkiksi. Kun James vihdoin raahautui ulos huoneestaan, se vaan hyppäsi tiskien yli. :D Ja joo, siellä ne on vieläkin...
Kaikesta pilailusta ja teinilapsieni agnstikohtauksista huolimatta elämä täällä sujuu ihan mainiosti. Kokkailemme vuoropäivinä ja aina joku tuo kaupasta jotain mitä ittellä ei ole. Murehdimme myös toistemme ongelmia ihan tasapuolisesti. Ja äidillä on aina muffinssiainekset valmiina. Joskus käy silti niin että ollaan kaikki väsyneitä ja nälkäisiä, mutta eikös niin käy joka perheessä. Älkää ilmoittako lastensuojeluviranomaisille...:D
Kämpässä on kuusi huonetta ja yhteinen keittiö/olohuoneen tapainen. Kaikilla on keittiössä kaksi omaa kaappia, jotka löytyvät joka päivä uudestaan oman huoneen numeron perusteella. Keskiviikkoisin käy kiukkuinen siivoojatäti, joka imuroi käytävät ja siivoaa keittiön. Alakerrassa on kallis itsepalvelupesula. Telkkarista näkyy kaiken maailman kanavat, mutta se on sijoitettu niin pähköön paikkaan että sitä pystyy oikeastaan katsomaan vain yksi ihminen kerrallaan. Ja yleensä se olen mä, koska muut ovat raahanneet omat telkkarit mukanaan. Porhot.
Koska suurin osa kämppää lähtee joulun viettoon jo aikaisin viikolla 11, niin ollaan laitettu jo joulukoristeet paikoilleen. Ihme kyllä siivooja ei ole korjannut niitä pois, se on aika touhukas täti välillä. Mä ja Manny ollaan kyllä humalapäissämme viskottu kaikki enkelikoristeet ikkunasta ulos. Tytöt ei ole vielä huomanneet niiden puuttumista, mikä on ihan hyvä, koska mä en ole vielä keksinyt mitään hyvää selitystä. "Ne halus lentää ja olla vapaita" ?
Tästä sainkin oivan aasinsillan siihen mistä mun oikeasti piti kertoa, nimittäin taantumuksesta. Enkä mä tarkoita nyt maailman taloustilannetta, vaan lähinnä omaani. Kun asuu kuukausia kämpässä jossa "perheenjäsenten" keski-ikä on 21, alkaa itsekin käyttäytyä kuin parikymppisenä. Mä tiedän että joku teistä nyt hihittää siellä että ethän sä nyt ihan aikuismaisesti käyttäytyvä ole muutenkaan. Mutta mutta, tä on mun henkilökohtainen armeijaelämys jossa (melkeen)aikuisista tehdään jälleen lapsia. Tai ainakin ihan teinejä. Eikä pelkästään siksi, että täällä käy joku siivoamassa keittiön, vaan ihan muutenkin.
Pientä lohtua (?) tuo se, että olen virallisesti asunnon 53 Äiti. Sain liikanimeni jo ensimmäisen viikon jälkeen, kun aloin komentaa poikia riehumisen yllyttyä sietämättömäksi. Teen myös aika usein muffinseja kaikille ja mun lääkekaapista löytyy rohtoa vaikka mihin. Myös muutamia itkukohtauksia olen joutunut tyynnyttelemään...
Opiskelusta täällä ajattelin kirjottaa myöhemmin ihan erikseen. Tässä kohtaa mainittakoon, että opiskelu on rankempaa kun Suomessa, koska kaikki on "pakollista". Vastapainoksi on tietysti "pakko" käydä aika usein pubissa. Onneksi pubista saa ruokaa ja limsaakin, eli kyse ei aina välttis ole ihan riekkumisesta, vaikkakin näin on usein käynyt. Pubit on niinkun brittien olohuoneita, joihin väki kokoontuu työ- tai koulupäivän jälkeen tapaamaan ystäviä. Siideriä tulee kuitenkin lipiteltyä, varsinkin kun kaikki hyvät merkit on hanassa ja puoli-ilmaisia Suomen hintoihin verrattuna. Onneksi on joululoma, äidin pumppu ei ehkä kestä tätä menoa kovin pitkään. :D
Yksi asuntola-asumisen uusi tuttavuus mulle on erilaiset käytännön pilat. Kyllähän Ville kotona näitä joskus harrastaa, mutta täällä on homma lähtenyt aivan lapasesta. Olin pari ekaa viikkoa jossain vieraanvaraisuuskaranteenissa, ehkä siksi että olen tyttö tai siksi että olen vanhus, mutta nykyisin saan itsekin oman osani pilailusta. Viimeksi sunnuntaina kun tulin myöhään illalla leffasta, yritin hiipiä hiljaa huoneeseeni vaan huomatakseni että mun ovelle oli kasattu pyykkiteline täynnä kiliseviä henkareita ja sen päälle pölynimurimme Henry. Koita siinä sitten olla hiljaa..
Pilailun kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu se, ettei kenenkään henk. koht. tavaroita sotketa tai muuten tuhota. Yleensä ovelta löytyy jokin yllätys kun tulee kotiin. Kathy on ollut 4 päivää poissa, ja osoittaaksemme syvää kiintymystä ja ikävän määrää me paketoitiin pussillinen vihreäksi muuttuneita perunoita kauniiseen lahjapakettiin sille. Idea oli mun, ja olen siitä hyvin ylpeä. (joko ymmärrätte mitä mä tarkoitan tällä taantumuksella...?). Vodkapullo on Mannyn ja se on ovella, koska Kas oli aikaisemmin käyttänyt kaiken vodkan ja korvannut sen vedellä. Manny laittoi pullon tähän jotta "Kas tietää että hän tietää". (Toisten vodkan korvaaminen vedellä on sääntöjen vastaista, Toim. huom.).
Tein jo heti asuntoon saavuttuani periaatepäätöksen, etten siivoa muiden sotkuja. Vaikeaa on ollut, koska en tykkää sotkusta. Joskus heikkona hetkenä olen mennyt ja tiskannut kaikkien tiskit. Enimmäkseen täällä on kuitenkin aina sekaista ja kompensoin pitämällä oman huoneeni siistinä ja hyväntuoksuisena (PartyLite!). Pahin possuttelija on James, joka jättää kaikki roskat ja tiskit just siihen missä ne olikin. Ja muita suututtaa. Tämä erehdyttävästi hotellin käytävää esittävä kuva on eiliseltä, kun tytöt nostivat Jamesin likaiset tiskit sen oven eteen vähänniinkun vinkiksi. Kun James vihdoin raahautui ulos huoneestaan, se vaan hyppäsi tiskien yli. :D Ja joo, siellä ne on vieläkin...
Kaikesta pilailusta ja teinilapsieni agnstikohtauksista huolimatta elämä täällä sujuu ihan mainiosti. Kokkailemme vuoropäivinä ja aina joku tuo kaupasta jotain mitä ittellä ei ole. Murehdimme myös toistemme ongelmia ihan tasapuolisesti. Ja äidillä on aina muffinssiainekset valmiina. Joskus käy silti niin että ollaan kaikki väsyneitä ja nälkäisiä, mutta eikös niin käy joka perheessä. Älkää ilmoittako lastensuojeluviranomaisille...:D
Hahaa, sweet.
VastaaPoistaMä haluun tuollaisen lapun otsaani. Ja sitten haluun myös muffinsseja. Paljon.
Tuu kottin jo. Hyvä silti että viihdyt ja kiva että kirjottelet!
<3
T:Harri
Hahahah, ei voinu kun repeillä tätä lukiessa! Toi Kasille paketoitu yllätys on ihan paras, hyvä Anna!
VastaaPoistaVilja