torstai 28. tammikuuta 2010

Winter Wonderland -Britain!

Juuh, en ole kirjoittanut. Monta syytä, jotka ne tietää kenen kuuluukin. Aina ei jaksa, eikä edes silloinkaan kun tarttis. Hengissä ollaan kumminkin, ja vielä ehtii sepustella vaikka kotimaanlentoa jo kuulutellaan.

Oudoin kokemus Englannissa lienee joulunaika kaikkine jouluhulinoineen. Ja ikään kun ei niissä olisi ollut tarpeeksi, täällä satoi myös ihan oikeaa lunta, mikä pisti tietysti koko maan vielä enemmän sekaisin. Ei ollut tekolumelle ostajia, vaikka sitä Lontoon Hyde Parkin joulumarkkinoilla kaupiteltiinkin.


Vietettiin kämppisten kanssa pikkujouluja ennen kuin kukin lähti liukastelemaan kohti sukulaisjoulua. Meillä oli kuusi ja kaikki, ja jokainen sai kahdelta muulta "Secret Santa" -paketin, eli salaa ostetun pikkuyllärin. Tytöt valmistivat perinteisen englantilaisen aterian: kanaa, juureksia, parsaa, papuja ja kastiketta. Hyvää oli, varsinkin kun nousin aterioimaan suoraan sängystä. :D



Ennen ateriaa paukuteltiin perinteisiä joulupaukkuja (crackers), joista kukin löysi jonkun pienen yllätyksen, juhlahatun, sekä jouluaiheisen vitsin.

Kuusi oli nurkassa ja yhtä hienona kuin Harroldsin jouluosastolla ikään..



Lensin kotiin jouluksi, 22.12. Niina ja Samson kävivät viihdyttämässä mua viimeisen viikon, jolloin oli vihdoin aikaa tutustua Guildfordin nähtävyyksiinkin. Käytiin mm. linnalla (tai no, tornihan se enää on) ja museossa.



Museossa oli mennyt vain vähän pieleen ton joulukuusen kanssa. Mikä ei kuulu joukkoon? (MÄNTY!!!)


Keskustassa oli mukavan jouluinen meininki, vaikka lumi aina välillä sulikin ihan kokonaan pois. Tässä kaupitellaan näiden glögivastinetta (mulled vine) ja paahdettuja kastanjoita.


Manor Parkin ankkalampikin jäätyi ja ystäväni Ankka Vankka joutui läpsyttelemään jään päällä kun tuli hakemaan multa leipää...


Kotimatka alkoi hitaasti lennon ollessa aina vaan myöhemmässä ja myöhemmässä. Onneksi oli seuraa eli joku jonka takkiin kuolata kun simahdin odotushallin penkille inforuudun edelleen vaatiessa "please wait"...