Päivän Plakaatti

Tämä löytyi Lontoon Canada Water metroasemalta, jossa ei ole opasteita ei niin yhtään mihinkään. Eli ihmekös jos hermot menee. Ja kun hermot menee, ei saa kiukutella aseman työntekijöille.

Oli siellä informaatiotaulukin:

It´s finally here Vol. 2

Perjantai aamulla heräsin kamalaan yskään. Olin silti tyhmä ja lähdin koko päiväksi Lontooseen hengailemaan. Lauantaina alkoi kurkkukipu, nenä meni tukkoon ja sain vilunväristyksiä. Olin silti todella tyhmä ja lähdin koko päiväksi hengailemaan Guildfordiin, tapaamaan Sonjaa ja Ottoa. Lauantai illalla nousi sitten kuume, asteen tunnissa. Pysähtyi onneksi 39 asteeseen toistaiseksi.

Sain lauantaina setään kahmittua kasapäin mehua ja lääkkeitä kaupasta, koska tänään en ole liikkunut sängystä mihinkään. Kylppärin ovi tuntuu olevan liian kaukana, ja meinaan pyörtyä aina kun nousen ylös. Pah. Ei edes keskeneräinen neuletyö pysy kädessä.

Huomenna pitäis saada Tamifluta kun apteekit on taas auki. Kämppis lupasi hakea. Sikainfuenssadiagnoosin sain brittien ah niin kätevän online sikisohjelman kautta. Sinne syötetään oireet, ikä jne. ja jos ne katsoo että tarvitset lääkkeen, saat henk. koht. tunnistenumeron, jota vastaan voi lääkkeen hakea.

Tämmöstä tänne, röh!

My Life in the Area 53

Oma maa mansikka ja muu maa mustikka, niinhän se oli. Mustikassakin on kumminkin jotenkuten selvittävä, ja mun kiintopisteeni täällä Guildfordissa on oikeustieteellisen laitosrakennuksen lisäksi kotikolon virkaa toimittava "RR53" eli Ronald Ross Roadin asunto nro 53.

Kämpässä on kuusi huonetta ja yhteinen keittiö/olohuoneen tapainen. Kaikilla on keittiössä kaksi omaa kaappia, jotka löytyvät joka päivä uudestaan oman huoneen numeron perusteella. Keskiviikkoisin käy kiukkuinen siivoojatäti, joka imuroi käytävät ja siivoaa keittiön. Alakerrassa on kallis itsepalvelupesula. Telkkarista näkyy kaiken maailman kanavat, mutta se on sijoitettu niin pähköön paikkaan että sitä pystyy oikeastaan katsomaan vain yksi ihminen kerrallaan. Ja yleensä se olen mä, koska muut ovat raahanneet omat telkkarit mukanaan. Porhot.



Koska suurin osa kämppää lähtee joulun viettoon jo aikaisin viikolla 11, niin ollaan laitettu jo joulukoristeet paikoilleen. Ihme kyllä siivooja ei ole korjannut niitä pois, se on aika touhukas täti välillä. Mä ja Manny ollaan kyllä humalapäissämme viskottu kaikki enkelikoristeet ikkunasta ulos. Tytöt ei ole vielä huomanneet niiden puuttumista, mikä on ihan hyvä, koska mä en ole vielä keksinyt mitään hyvää selitystä. "Ne halus lentää ja olla vapaita" ?

Tästä sainkin oivan aasinsillan siihen mistä mun oikeasti piti kertoa, nimittäin taantumuksesta. Enkä mä tarkoita nyt maailman taloustilannetta, vaan lähinnä omaani. Kun asuu kuukausia kämpässä jossa "perheenjäsenten" keski-ikä on 21, alkaa itsekin käyttäytyä kuin parikymppisenä. Mä tiedän että joku teistä nyt hihittää siellä että ethän sä nyt ihan aikuismaisesti käyttäytyvä ole muutenkaan. Mutta mutta, tä on mun henkilökohtainen armeijaelämys jossa (melkeen)aikuisista tehdään jälleen lapsia. Tai ainakin ihan teinejä. Eikä pelkästään siksi, että täällä käy joku siivoamassa keittiön, vaan ihan muutenkin.

Pientä lohtua (?) tuo se, että olen virallisesti asunnon 53 Äiti. Sain liikanimeni jo ensimmäisen viikon jälkeen, kun aloin komentaa poikia riehumisen yllyttyä sietämättömäksi. Teen myös aika usein muffinseja kaikille ja mun lääkekaapista löytyy rohtoa vaikka mihin. Myös muutamia itkukohtauksia olen joutunut tyynnyttelemään...



Opiskelusta täällä ajattelin kirjottaa myöhemmin ihan erikseen. Tässä kohtaa mainittakoon, että opiskelu on rankempaa kun Suomessa, koska kaikki on "pakollista". Vastapainoksi on tietysti "pakko" käydä aika usein pubissa. Onneksi pubista saa ruokaa ja limsaakin, eli kyse ei aina välttis ole ihan riekkumisesta, vaikkakin näin on usein käynyt. Pubit on niinkun brittien olohuoneita, joihin väki kokoontuu työ- tai koulupäivän jälkeen tapaamaan ystäviä. Siideriä tulee kuitenkin lipiteltyä, varsinkin kun kaikki hyvät merkit on hanassa ja puoli-ilmaisia Suomen hintoihin verrattuna. Onneksi on joululoma, äidin pumppu ei ehkä kestä tätä menoa kovin pitkään. :D

Yksi asuntola-asumisen uusi tuttavuus mulle on erilaiset käytännön pilat. Kyllähän Ville kotona näitä joskus harrastaa, mutta täällä on homma lähtenyt aivan lapasesta. Olin pari ekaa viikkoa jossain vieraanvaraisuuskaranteenissa, ehkä siksi että olen tyttö tai siksi että olen vanhus, mutta nykyisin saan itsekin oman osani pilailusta. Viimeksi sunnuntaina kun tulin myöhään illalla leffasta, yritin hiipiä hiljaa huoneeseeni vaan huomatakseni että mun ovelle oli kasattu pyykkiteline täynnä kiliseviä henkareita ja sen päälle pölynimurimme Henry. Koita siinä sitten olla hiljaa..


Pilailun kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu se, ettei kenenkään henk. koht. tavaroita sotketa tai muuten tuhota. Yleensä ovelta löytyy jokin yllätys kun tulee kotiin. Kathy on ollut 4 päivää poissa, ja osoittaaksemme syvää kiintymystä ja ikävän määrää me paketoitiin pussillinen vihreäksi muuttuneita perunoita kauniiseen lahjapakettiin sille. Idea oli mun, ja olen siitä hyvin ylpeä. (joko ymmärrätte mitä mä tarkoitan tällä taantumuksella...?). Vodkapullo on Mannyn ja se on ovella, koska Kas oli aikaisemmin käyttänyt kaiken vodkan ja korvannut sen vedellä. Manny laittoi pullon tähän jotta "Kas tietää että hän tietää". (Toisten vodkan korvaaminen vedellä on sääntöjen vastaista, Toim. huom.).


Tein jo heti asuntoon saavuttuani periaatepäätöksen, etten siivoa muiden sotkuja. Vaikeaa on ollut, koska en tykkää sotkusta. Joskus heikkona hetkenä olen mennyt ja tiskannut kaikkien tiskit. Enimmäkseen täällä on kuitenkin aina sekaista ja kompensoin pitämällä oman huoneeni siistinä ja hyväntuoksuisena (PartyLite!). Pahin possuttelija on James, joka jättää kaikki roskat ja tiskit just siihen missä ne olikin. Ja muita suututtaa. Tämä erehdyttävästi hotellin käytävää esittävä kuva on eiliseltä, kun tytöt nostivat Jamesin likaiset tiskit sen oven eteen vähänniinkun vinkiksi. Kun James vihdoin raahautui ulos huoneestaan, se vaan hyppäsi tiskien yli. :D Ja joo, siellä ne on vieläkin...

Kaikesta pilailusta ja teinilapsieni agnstikohtauksista huolimatta elämä täällä sujuu ihan mainiosti. Kokkailemme vuoropäivinä ja aina joku tuo kaupasta jotain mitä ittellä ei ole. Murehdimme myös toistemme ongelmia ihan tasapuolisesti. Ja äidillä on aina muffinssiainekset valmiina. Joskus käy silti niin että ollaan kaikki väsyneitä ja nälkäisiä, mutta eikös niin käy joka perheessä. Älkää ilmoittako lastensuojeluviranomaisille...:D

When reality killed the video star

Tiesin että se päivä vielä suurella todennäköisyydellä koittaa, mutta kun kaksi vuotta ekan oman tietokoneen kanssa oli sujunut jo ihan hyvin, niin en ehkä enää ajatellut asiaa yhtä vakavasti. Kunnes: riks, raks ja poks, Annan kannettava sanoi sopimuksen irti.

Hitaitahan me ollaan molemmat oltu jo pitkän aikaa, mutta mun virussuojaus on täällä possuflunssan luvatussa maassa toiminut paljon paremmin. Ihan rauhassa mesettelin Samsonin kanssa kun yhtäkkiä ruutuun läjähtää hyvin informatiivinen kuva:

Onneksi elän täälläkin nörttien ympäröimänä ja pienen ravistelun jälkeen sain Jamesin irtautumaan Sims3:sta ja katsomaan mun konetta. Ajettiin sata ja yksi virusohjelmaa ja vakoiluohjelmaetsintä läpi ja yritettiin palauttaa kone pari viikkoa taaksepäin (mun mielestä olis aika mahtista jos niin vois tehdä ihmisillekin, varsinkin edellisenä iltana ennen tenttiä). Poistettiin noin kymmenen virusta ja/tai vakoilijaa, mutta hitauteen se ei kyllä auttanut mitään. Kipaisin kauppaan hakemaan 250Gb:n ulkoisen kovalevyn (ja osaan sanoa sen englanniksikin!) ja aloin pelastaa koulutöitä ja valokuvia sille kaiken varalta.

Tällähetkellä tilanne on se, että kone toimii jotenkuten, mutta en voi käyttää Googlea, koska saman tien alkaa sinkoilla kummallisia pop up-laatikoita ja kone on täynnä saastaa taas. Käyn siis vaan sivuilla, joiden osoitteen muistan ulkoa. James opiskelee jotain tietotekniikka/mediajuttua, ja yrittää nyt hankkia mulle Windows 7:n ilmaiseksi koulun kautta. Ne saa jokainen opiskelija koodin, jolla ohjelman saa itselleen ja nyt me yritetään etsiä kaveria, joka ei tarvitse omaa koodiaan, koska James on omansa jo käyttänyt. Tietokoneen formatointi siis edessä heti kun on joku käyttöjärjestelmä, jonka saan laitettua sitten tilalle. Onneks tällä viikolla ei ole mitään ihan kriittisiä kouluhommia kirjoitettavana.

Alkaa arveluttamaan että olenko kirjoittanut mitään tietokonetermejä oikein tuohon. :D Varsinkin eilisen illan jälkeen, jolloin James kysyi että onko nyt varmasti kaikki tarvittava säilössä siellä ulkoisella kovalevyllä. No joo, mä tarkastan. On ainakin kaikista tärkeistä kansioista "shortcut", jotka olen vaan nopeasti kopioinut työpöydältä. :D :D

No, ei olis kyllä naurattanut jos oltais aloitettu formatointi ja lopuksi huomattu että olen säilönyt pelkkiä pikavalinta-logoja jemmaan. Auts.

Päivän Plakaatti

Ja minä kun luulin että jos summeri soi ja kutsuva punainen valo vilkkuu niin sillon ainakin mennään tuonne ja katotaan että mitäs täällä tapahtuu. :D

Halloween ja muita hassutuksia

Nyt on sitten sekin koettu, nimittäin brittiläinen Halloween! Valehtelivat mulle aluksi "ettei täällä vietetä halloweenia, se on enemmänkin amerikkalaisten juttu". Juupa joo. Joka paikka oli täynnä naamiaisasustetta ja kurpitsapataa jo hyvissä ajoin ennen kuun vaihdetta. Tesco muuttui hetkeksi täydelliseksi karkkihelvetiksi. Kaipa näidenkin lasten sitten joskus tarvii saada kulkea ovelta ovelle kerjäämässä karkkia..

Halloweenin valmistelu alkoi meidän kämpän osalta jo hyvissä ajoin. Mä ja James kannettiin kaupasta kotiin valtava kurpitsa, koska James fiksuna miehenä tiesi että ne loppuu vielä kaikista kaupoista ennen h-hetkeä. Ja niin ne loppuikin. Meidän kurpitsa oli siihen mennessä kuitenkin jo saanut uuden, iloisemman ilmeen.


Toinen James (kuvassa) oli sitä mieltä että iloinen kurpitsa on niin iloinen että se näyttää pelottavalta. Annettiin kurpitsalle nimeksi Jack, tietty.

Perjantaina oli opiskelijoiden Halloween-bileet kampuksella. Kukin pukeutui kuten parhaaksi näki, mä varustauduin ainoastaan epämukavilla vampyyrinhampailla, jotka saivat mut näyttämään vielä tavallista pöhkömmältä...

Kuvassa "Anna the Retarded Vampire", australialainen Jemma ja kuollut piraatti James.

Lauantaina koko muu Guildford vietti halloweenia, me mentiin elokuviin. Tarkoitus oli mennä suurella porukalla, mutta loppujen lopuksi popcornia mutusteli mun lisäksi vaan kämppikseni Manny. Muut tytöt jäivät matkan varrelle, koska eivät löytäneet elokuvateatterille. Tai no, eivät ne sen takia jääneet, vaan siksi että pysähdyttyään kysymään neuvoa jotkut pojat heittivät niitä kananmunilla. Kun kaikkien takit oli pilalla ja hiukset täynnä kananmunaa, tytöt soitti mulle että hauskaa leffaa, me mennään takaisin kotiin. Ei olis saanu nauraa, mut nauroin silti. :D Onneksi halloween on vaan kerran vuodessa. Kotimatkailla vilkuilin huolestuneena ympärilleni kananmunasateen pelossa.

HUU!

Tehtävä: etsi kuvasta pelottava naama

Päivän Plakaatti

Muista aina imuroidessa:


Tämä lappu ilmestyi eteisen seinälle sen jälkeen kun alakerran asunnossa oli ollut vesivahinko. Turhaan sanon minä, olis ollut Darwin Awardsille taas ottajia...

It´s finally here...

Nonniin nyt on sikainfluenssa talossa. Oink!

Eka kämppis sairastui pari päivää sitten ja toinen eilen. Pojista yksi valittaa kurkkuaan ja me loput ollaan vielä ok. Mä olen koko päivän ravannut pitkin kämppää ja desinfioinut kaikki ovenkahvat ja uuninnappulat tyttöjen jäljiltä. Aamupalapöydässä tarjoiltiin vaan Tamifluta. *paniikki!*

Yliopistolla on kai jotku viralliset ohjeet tämän hommelin varalle, mutten onnistunut vielä löytämään niitä. Mulla olis tänään valmiiksi maksettu pilates-tunti, jota en kyllä haluais missata. Mutta jos mullakin on se, niin en saisi liikkua kämpästä mihinkään. Kauppaankin tarttis mennä. Ehkä mä olen touhukas vielä tämän päivän, jos kuitenkin joudun vuoteen omaksi..

Kaiken tämän keskellä huumorin kukka onneksi kukkii. Ilman sitä en kyllä jaksaiskaan noita kämppiksiä välillä. :D Onneksi ovat ihan hulluja eivätkä herkkähipiäisiä. Eilen, kun ensimmäiseen oveen ilmestyi varoituslappu niin aloin poikien kanssa heti varatoimenpiteisiin: onneksi joltain löytyi sopivaa eritysteippiä, jolla tytöt pysyy huoneissaan...

Shop ´til you trop

Englannissa on himoshoppailijan helppoa elellä, sillä kaupat on auki aina vaan. Sunnuntaina, illalla, yöllä. Guildfordin keskustan kaupat sulkevat ovensa klo 17-18, mutta ovat auki myös sunnuntaisin saman verran, eli kauppoihin pääsee aina kun jotain tarvitsee. Viime sunnuntain kiertelin Lontoon Gamden Townissa ja se oli silmänkantamattomiin täynnä pieniä putiikkeja ja kojuja. Suomessa näkee sunnuntaisin vain pieniä mummoja matkalla hautausmaalle.

Hämmentäviä ovat kaupoissa olevat mainokset, joissa kerrotaan tuotteen hinnan vieressä, kuinka se on halvempi kuin tässä ja tässä toisessa kaupassa. "Hiusväri £5, halvempi kun Bootsissa". Ei menis Suomessa läpi. :) Myös telkkarimainoksissa muistetaan mainita, miten oma tuote on halvempi kuin muissa kaupoissa. Suomessa ei menis telkkariin asti mainos, jossa K-kauppa kertoo omassa mainoksessaan olevansa parempi kuin S-market. Mulla meni murot väärään kurkkuun kun näin ensimmäisen kerran Tescon mainoksen, jossa lytätään kaikki kilpailevat ketjut. :D Toisaalta, täällä kilpaillaan selkeästi hinnoilla, ei laadulla...

Tesco on muutenkin metka paikka. Se on tuossa asuntolan lähellä ja kävelen sinne aina iltapäivisin ostoksille. Ruoka on suht edullista, tai ainakin eri hintaluokissa löytyy paljon valikoimaa. Mitään ei kyllä tarttis tehdä ite, jos ei huvita/osaa, koska esim. riisiä myydään valmiiksi keitettynä. o_O

Pientä totuttelua on vaatinut ruokatavaroiden (mun mielestä) epälooginen asettelu. Etsin yks päivä cashewpähkinöitä. Löysin niitä vain ihmeellisestä viherpiperryshyllystä superkalliiseen kilohintaan. Jatkoin etsintää. Sipsihyllystä löytyi pussillinen, mutta ne oli suolattuja. Leivontatarvikeosastolta löytyi taas tavallisia, mutta nekin oli kalliita. Intialaisen ruuan osastolla oli taas pähkinöitä, jotka oli oudosti maustettuja. Pähkinäsekoituksia oli joka osastolla, koska ne kuuluvat jouluun ja jouluruokaa on jo joka hylly täynnä. Vihdoin löysin sopuhintaisen säkillisen cashewia kiinalaisen ruuan hyllyköstä. Miksei ne kaikki cashewpähkinät voi olla samassa hyllyssä?! Asiaa ei yhtään helpota se, että Tesco on about yhtä iso kun Raision Bauhaus ja mulla kestää aina tunti kun ravaan sitä edes takas päästä päähän joidenkin pähkinöiden perässä...

Mutta, mutta. Annan Tescolle paljon anteeksi ihan vaan siksi, että se on auki 24 tuntia vuorokaudessa! Kauemmin kuin yliopiston kirjasto! Menin siis Tescoon keskellä yötä ihan vaan kokemuksen vuoksi. Täällä kun tulee baarivisailusta kotiin niin ei tarttekaan mennä grillille vaan voi käydä kaupassa. Ostin kaikkea järkevää, kuten ison peltilaatikollisen karkkia. Tältä näyttää Tesco klo 2 yöllä...

Tescossa ei ole ostoskärryissä sellaista panttisysteemiä kuin Suomessa. Mutta, jos yrität viedä kärryt pois kaupan pihasta niin maan alle kätketty magneetti tms. laukaisee kärryjen jarrut ja ne ei kulje enää eteenpäin. Yritettiin nimittäin "lainata" yhdet kun ei jaksettu kantaa ostoksia kotiin asti. Ei onnistunu...liian nokkela systeemi. Olis tietty voinu nostaa ne kärryt magneettien yli, mut se olis ollut jo liikaa tsemppamista. Silti joka aamu kun ajelen bussilla yliopistolle niin nään ojanpohjilla liian kauas emäaluksesta ajautuneita ostoskärryjä...

Että tällaista tämä täällä shoppailu. Joka kerta ruokamarketissakin on seikkailu. Ja jännitys huipentuu kassalla kun toivon että a) muistan kortin pin-koodin oikein ja b) tilillä on rahaa...

Päivän Plakaatti

Englantilaisilla on kummallinen tapa neuvoa kaikkia kaikkialla ihmeellisillä kielto- ja kehoituskylteillä. Mä kuvaan niitä aina kun osuu joku hauska kohdalle. :D

My camera went to London...

..and all I got were these lousy pictures!




Pakkohan sitä oli sitten Lontoossakin piipahtaa kun "kaikki muutkin". Jasmin oli käymässä entisen kämppiksensä luona ja pyysi shoppailuseuraksi Oxford Streetille, sain ikäänkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. En tarkoita et Jassu olis kärpänen, se on vaan sanonta.

Ten years after, Lontoo näytti aika lailla samalta mun silmissä kun ennenkin. Lauantaishoppailu oli aika vaikeaa, koska pari muutakin ihmistä oli keksinyt tulla ostoksille. Oikeastaan ei edes tehnyt mieli ostaa mitään, koska oli niin kauhea tungos joka kaupassa.


Ihmettelin valtavia tavarataloja ja ennen kaikkea sitä tavaranpaljoutta! Selfridgesilla oli oma jouluosasto nyt jo. :D Ja todellakin, jokaiselle omanlaisensa joulu..oli pinkki joulukuusi, liila joulukuusi, ruskea joulukuusi... Ja palloja joka värillä ja tekstillä! Olisin halunnut ostaa mustan kuusenpallon, jossa lukee "I hate X-mas" ihan vaan siksi kun se oli hieno. En kuitenkaan halunnut maksaa siitä 10 puntaa, ni se sitten jäi.

Kirjaosasto oli askartelijan unelma, niinkun arvata saattaa. Käsityökirjoja, neulekirjoja, askartelukirjoja, sisustuskirjoja. Onneksi ei ollut nukkekotikirjoja!

Onnistuin ostamaan vain kännykän. Niinpä. Olin menossa lataamaan prepaid-liittymään lisää puheaikaa. Niillä oli tarjous, että jos otan £30:n puhelimen (Nokia), saan kaupan päälle liittymään £10 kredittiä ja ilmaiset tekstiviestit samoihin liittymiin. Menin lankaan. Olihan se kuitenkin Nokian puhelin. Ja siin on kamerakin! Nyt voin pitää paitsi UK-numeroa kavereiden varalta, niin myös Suomen numeroa auki 24/7. Eli ei enää väliä kumpaan tekstaatte, molemmat mukana! Ja tiedän yhden pojan Suomesta, jolla olis käyttöä uudelle puhelimelle, eli ei se nyt ihan turha ostos ollut...



Kävin eilen myös elämäni ensimmäistä kertaa Starbucksin kahvilassa. Tykkäsin, myönnän. Vaniljalatte ja inkiväärimuffinssi rankan shoppailukierroksen jälkeen toimii aina!

Kotimatka alkoi mutkattomasti, Lontoo-Guildford väliä kulkee jatkuvasti junia. Päivälippu maksoi £15,90 ja sillä sain käyttää myös metroa koko Lontoon alueella. Kätevää. Piccadillylla oli pakko nousta metrotunnelista sen verran pihalle että sain räpsästyä pari kuvaa "oikeasta Lontoosta".

Viikko takana, sadepäiviä edessä

Kyllä tänne ihan kotiutua voisi. Niinkun sanoin, ihmiset on mukavia ja hommat toimii, toisin kuin eräissä muissa maissa. Vaikka tiedän että se on vain tapa, on silti mukavaa kun kaupan kassatäti sanoo mulle aina "dear" kun käyn ruokakaupassa. :)

Tänään alkoi Surreyn yliopiston virallinen lukukausi, sateisissa merkeissä. Olen onnistunut jatkamaan aamu-unia edelleen puoleenpäivään asti, vaikka mun piti vähän tsempata täällä. Kaiken järjen mukaan mun pitäisi herätä klo 7, kun rakennusmiehet aloittavat joka aamuisen hommansa. Nope. Minä jatkan kuorsaamista. Manor Park näyttää muuten idylliseltä, mutta mun asunnon edessä on tällainen kaaos..



Viikonloppuna kaikki muut meni Lontooseen, mutta mua ei huvittanut. Been there, done that. Päätin olla reipas ja lukea vähän, päädyin värjäämään hiuksia. Hiustenvärjäysmeininki ei ole täällä yhtä hyvissä kantimissaan. Valikoima on suppea, ja hiuksiaan värjäävät kotioloissa mun lisäksi vain mummot. Ainakaan Tescon hiusvärihyllyllä ei ollut muuta kuin mummoja ja minä, ja ne mummot yritti koko ajan töniä mua pois siitä. Otin samat värit kuin Suomessa, mutta tulos ei ollut ihan sama...nyt on liila pää. Olkoot, sano suomineito kun Englantiin lähti.

Niin. Lukukausi. Tänään olin luennoilla. Historiallinen päivä aloittaa opinnot, sillä Englannin uusi korkein oikeus UK Supreme Court aloitti tänään toimintansa Lontoossa.

Vaihtareiden on pakko käydä näiden ekaluokkalaisille tarkoitettu " Introduction to Legal Skills" -kurssi. Luennoitsija oli ihan hyvä, vaikkakin luento itsessään "sitä samaa kun sata kertaa ennenkin" eli mitä taitoja tarvii että voi olla hyvä juristi jne. Been there, done that too. Huvittavinta oli huomata, että täällä opiskelijat ihan oikeasti pyytävät puheenvuoroa ja kilpailevat siitä, kuka sanoo oikean vastauksen ekana. En arvosta, paitsi olihan sillä tietty viihdearvo. Luennon kohokohta oli silti yhden tytön kännykkä, joka soi ja soi ja soi, koska sitä ei kuulemma saanut pois päältä. Luennoitsija punersi kiukusta ja tyttö häpeästä. Viimein se tajusi lähteä ulos salista sen puhelimen kanssa. Ei tainnu olla Nokia. ;)

Huomenna alkaa rikosoikeuden kurssi. Se hiukka jänskättää, koska on ylemmän tason kurssi, jossa tarttis olla jonkinlainen perustietämys. Ongelma onkin se, etten mä tunne kaikkia näiden tärkeitä oikeustapauksia. Englannissa on siis kokonaan eri oikeusjärjestelmä (common law) kun meillä Suomessa ja muualla Euroopassa (roomalais-germaaninen). Common law perustuu pääosin oikeuskäytäntöön, ja täällä asiat opetellaan tärkeiden oikeustapausten valossa (vrt. Suomessa opetellaan, mitä laki sanoo jostakin asiasta). No, ehkä se siitä. Luennoilla on kuulemma niin paljon populaa että proffat ovat pääosin luopuneet siitä, että kysyisivät asioita suoraan sormella osoittamalla. :D

Tänään illalla oli (taas) oikkiksen vastaanottojuttu, niitä on ollut varmaan joka päivä. On ollut yksi vaihtareille, yksi vaihtareille ja kotiin palaaville vaihtareille, yksi henkilökunnalle ja uusille opiskelijoille ja yksi kaikille tiedekuntalaisille. Meidät on tietty kutsuttu kaikkiin, mikä on tietty hyvä, koska niissä saa aina viiniä. Paitsi kerran ei saanut kun appelsiinimehua. Tämänpäiväinen oli ihan jees, varsinkin kun kävin vain pikaisesti ja jatkoin matkaa ilmaiselle tanssitunnille. Tunnin jälkeen laahauduin vielä kavereiden kehoituksesta Student Unionin ylläpitämän pubintapaiseen. Ei edes yhtään hävettänyt, vaikka istuin siellä jumppavaatteet päällä. Ehkä siksi kun mulla oli mun uusi (poispäin) katseetkääntävä pinkki huppari päällä. :D

Asunto on vihdoin täys enkä hengaile täällä enää yksikseni. Mannyn ja Hannahin lisäksi joukkoon ovat liittyneet Kathy ja kaksi Jamesia. Kaikki brittejä. Pojat olivat tänään tehneet mulle ruokaa. Ajattelin että mä olen ollu jotenkin häijy, ja että ne ovat omaksi parhaakseen päättäneet nostaa mun verensokeria. Kävi kuitenkin ilmi, että Manny oli syönyt joskus "ruotsalaisia lihapullia" ja toiveena olikin nyt, että mä tekisin niitä joku päivä. :D Lupasin, mutta vaan sillä ehdolla että suomalaiset lihapullat kelpaa. Huomenna on Mannyn fajitas-päivä, ja sitten kuulemma lihapullien vuoro. Täytynee käydä kaupassa... Onneks laahasin kotoa kaksi kiloa varrasleipää, ni on sitten joku eksoottinen elämys tarjottavana jos lihapullat menee muusiksi. Yritän silti olla pilaamatta suomalaisen ruuan mainetta enää enempää. Lihapullien kyytipojaksi kermakastiketta, jossa kananmunaa, ei voi mennä pieleen!

Oho, tuli nälkä.

Go Guildford!

Kirjoitin viimeksi, että ollaan selvitty hyvin ilman ylimääräisiä kommelluksia. Olis pitänyt koputtaa puuta, koska onnistuin heti järjestämään jotakin ettei elämä kävisi liian tylsäksi. Mun mielestä on ihan OK pitää keskeneräistä sukkaneuletta auton kojelaudan päällä silläaikaa kun käy Mäkkärissä. Sukkapuikkojen mielestä on kiva sukeltaa kojelaudan ja tuulilasin väliseen rakoon. Pling!

Yritin noukkia sitä toisella samanlaisella ja niinhän siinä kävi että -pling!- sekin meni sinne. Nyt Villen kotimatka Suomeen on plingpling, koska puikot jäivät aikamoisen pinnistelyn jälkeen kojelaudan ja tuulilasin väliin. Tämä pikku onnettomuus sattui siis Ranskassa. Heti kun päästiin Englantiin, lupasin hoitaa asian, koska englantilaiset ei ole niin vaikeita kun ranskalaiset. Mentiin Leedsissä autokorjaamoon, jonne minä marssin sisään yksi sukkapuikko kädessä ja sanoin että kaksi tämmöistä olis nyt tuolla tuulilasin välissä. Korjaamon setä kysyi, että etkö sä voisi vaan ostaa uusia. :D Tuli kuitenkin pihalle ihmettelemään tilannetta, samoin kuin yksi mekaanikkopoika. Mekaanikko kysyi, että eikö me voitais yrittää noukkia niitä sellaisella samanlaisella puikolla. Kaikenlaisia pölöjä sitä päästetäänkin toisten autoja korjaamaan!

No nih. Nyt mä olen siis Englannissa ja Ville kotimatkalla (about Saksan paikkeilla). Toivottavasti appivanhemmat ymmärtävät että sukkapuikkoepisodi oli sellaisia elämän tilanteita, jotka vaan tapahtuu vaikka kuinka taistelis vastaan. Yritän taas noukkia niitä kun olen Suomessa. Lisätään sitten samaan laskuun, johon tulee kaikki Luminan ja Franciksen hajoittamat maljakot...



Kuten kuvasta näkyy, Guildford on kaunis paikka. Tyypillinen englantilainen kaupunki, ei liian iso eikä liian pieni, täynnä ihania kauppoja ja mukavia ihmisiä. Oikeesti, täällä jos pyörii hämmentyneen näköisenä niin joku tulee kysymään että tarvitsenko apua. Ja kaupan tädit pitää huolen siitä että opiskelija saa ne alennukset joihin on oikeutettu. Ja bussikuskit on kivoja, se on erikoisen harvinaislaatuisen hämmästyttävää. Kuskit joutuvat vastaamaan about jokaiselle kyytiin nousevalle, että meneekö tämä sinne ja sinne. Yleensä siis että meneekö tämä yliopistolle. Aina ne vastaavat yhtä ystävällisesti. Joskus ne myös pysäkillä erikseen huutavat, että "jos menet Manor Parkiin, niin jää tässä pois!". Cheers!


Asun siis Manor Parkissa, joka on Surreyn yliopiston uusin asuntola. Tästä on matkaa varsinaiselle kampukselle pari kilsaa, mutta bussilla matka taittuu neljässä minutissa. Ostin heti kolmen kuukauden bussikortin, joka kustantaa 50 puntaa (vähän yli 50€) ja jolla saa ajella niin paljon kun haluaa. Busseja mun asunnolta yliopistolle ja keskustaan menee 7 minutin välein, eli homma on hyvin hoidossa.



Varsinainen lukukausi alkaa vasta ensi maanantaina 5. lokakuuta, jolloin suurin osa luennoista alkaa. Tämä viikko on ollut Welcome Week, jonka aikana uudet opiskelijat on opetettu talon tavoille. Ohjelmaan on kuulunut jos jonkinlaista käyttäytymisluentoa ja tervetulopuhetta. Tänään oli luento, jossa opetettiin käyttämään yliopiston kirjastoa. Kuulostaa tylsältä, mutta oli erittäin hyödyllinen ottaen huomioon sen, että siihen liittyy jos jonkinlaista sääntöä. Kirjastossa on kuusi kerrosta. Vain yhdessä kerroksessa saa syödä. Kaksi kerrosta on "hiljaisia kerroksia", joissa saa vaan lukea hiljaa. Sisään tai ulos ei pääse ilman omaa kampuskorttia, lainaamisesta puhumattakaan. Kirjaston aukioloajat ovat vähän eri luokkaa kun Turussa; kirjasto on auki joka päivä klo 8.30 alkaen ja sulkeutuu vasta puoli kahdelta yöllä. Sairasta. Työntekijät on paikalla puoli yhteentoista, sen jälkeen paikalla ovat vartijat. Pitää ehkä käydä kokeilemassa että millaista on olla kirjaston hiljaisella osastolla keskellä yötä...

Tänään oli Freshers Fayre, jossa erilaiset kerhot ja opiskelijajärjestöt esittäytyivät. Löysin paikallisen Amnesty-ryhmän, mutten ratsastuskerhoa, mikä on aika kummallista koska olen kuitenkin Englannissa...ehkä se vielä jostain ilmestyy. Koko viikko on ollut aurinkoinen, mutta sopivasti tänään sadepilvet uhkailivat koko päivän. Sitten kampukselta pamahti joku vesiputki, ja koko yliopistoalue oli ilman vettä iltaan asti. Tämä kaikki tietysti silloin, kun on syksyn suurin tapahtuma piha-alueella...



Tunnelma teltassa oli aikast tunkkainen, kun kaikki uudet opiskelijat ja vanhat konkarit olivat ahtautuneet samaan tilaan ja taistelivat jokaisen kojun ilmaisista lahjoista. Onnistuin saamaan Surreyn poliisilaitoksen logolla varustetun viivottimen ja alennuskortin paikalliseen kampaamoon, joten kannatti raahautua paikalle.


Päätin jo aikaisemmin että käytän loppupäivän shoppailuun, ja kun FF oli kutakuinkin kierretty suunnistettiin Pekan kanssa keskustaan. Pekka on meidän tiedekunnasta Turusta ja samaa vuosikurssia kun mä. Kuvailtiin kampusaluetta samalla kun käveltiin keskustaan, aika hienoa vai mitä?



Shoppailu täällä on aikast mukavaa. Euro on niin hyvissä voimissaan, että kaikki tuntuu halvalta. Mun vieressä on Tesco, joka on auki 24h vuorokaudessa. Siis sellainen valtava marketti. Keskustasta löytyy kaikki lempparit ja pari uuttakin. Tänään kävin Lushilla hakemassa mun Freshers Boxin; laatikollinen tuotteita kympillä, kaikille yliopiston aloittaneille. :D Löysin myös käsityöliikkeen, joka pullisteli toinen toistaan ihanampia lankoja ja muuta tarvikkeistoa. Ostin uudet sukkapuikot, kröhöm.

Tässäpä vielä mun uusi kotikoloni. Meidän asuntola valmistui perjantaina, ja mä muutin siis lauantaina. Jokapaikassa tuoksuu vielä maali ja puu. Edes kokolattiamatto ei haittaa kun siinä ei vielä ole miljoonan entisen asukkaan pölyjä. Huoneessa on oma WC ja suihku, ilmainen netti ja jopa patteri!

Mulla on kaksi kämppistä, Manny ja Hanna. Kolme huonetta on vielä tyhjillään, kaipa niihin ensi viikolla saadaan täytettä kun lukuvuosi alkaa. En ole kämppiksien kanssa kauheasti hengaillut kun ollaan aika eri aikaan kotona ja eri tiedekunnista. Toivottavasti jatkossa oppii niitäkin tuntemaan paremmin.


Että sellasta. Guildford kuittaa.

Trailerpark Travellers

Viimeistä päivää Ranskassa, sitten kanaalin yli kuulemaan muunlaisia mielipiteitä. ;) Onkin jo mennyt ranskalaisiin vähän hermo, ainakin mulla. Nä on jotenkin niiiin epäystävällisiä ja sisäänpäinkääntyneitä. Ja missä on se ranskalainen hyvä ruoka?! En mä ainakaan ole syönyt täällä vielä mitään mitä en osais itse laittaa paremmin. Mäkkärissä tarvii käydä ellei halua syödä jotain valkoista mötikkää, mikä on säilötty liemeen ja jossa on karvapeite (nähtiin sellainen tänään kaupassa..)!

Hihii. Ranskassa on siis kaunista ja siihen se sitten jääkin. Mulla on jo koti-ikävä. Täällä on kaikki niin töykeitäkin, pyörittelevät silmiään vaan. Me ollaan sentään aina aloitettu kommunikoiminen ranskaksi ja vaihdettu englantiin vasta kun ei enää suju, ei auta. Juntteja ollaan kun tänäänkin mentiin sellaiseen kassajonoon, joka oli tarkoitettu pyörätuolia käyttäville. :D

Kuvasin eilen meidän asuntoa, ennen kuin joudumme luopumaan ihanasta kesätraileristamme. Ihan hyvä aika kyllä lähteä, koska muurahaiset aloittivat jo muuttopuuhat pihalta traileriinpäin. :/ Se olkoon sitten seuraavan matkalaisen päänvaiva.

Itäsiiven suuri makuuhuone on meikäläisten yömajana. Makuuhuoneesta on oma sisäänkäynti kylpyläosastolle, joka jää kuvassa oikealle. Arvatkaa kumpi puoli on mun ja kumpi Villen. :D


Seuraava kuva on suuren makuuhuoneen ovelta ruokasaliin päin. Oikealla keittiö ja vasemmalla olohuone/ruokailuhuone. Avonainen ovi taustalla vie länsisiiven makuusaliin. :D


Ja tässä on kylpyosasto eli suihku ja vessa. Ja oikein vesivessa onkin!


Länsisiiven makuuhuonetta olemme käyttäneet lähinnä vierashuoneena. Huoneessa on oma vessa. :D



Tässä vielä näkymä ruokasalista. Oikealla ulko-ovi ja kulmassa uusi paras ystävämme kaasulla toimiva takka.



Että semmosta. Kivahan tämä on, varsinkin kun olen tottunut pienenä asuttamaan parakkikopperoa muutenkin. Ja mun mielestä pieni on aina söpöä. :D Ainut miinus on kylmyys, ollaan jouduttu joka yö lisäämään peittoja päälle, nyt niitä on jo viisi. Onneksi peittoja riittää. Tässä on oikeasti ollut kylmempi nukkua kun autossa!

Eilen repästiin ja pestiin koneellinen pyykkiä leirintäalueen koneessa. Niitä sitten ripustelin ja nautin Carcassonen kaupungin mukaan nimettyä roséviiniä. Hihittelin samalla, kun naapurin eläkeläisbrittipariskunta pelasi Scrubblea omalla patiollaan. Just, just wait a minute!


Että tämmöstä täällä. Tämä lienee vika bloggaus ennen Englannin sumuja. Lauttamatka Doveriin on buukattu ja kunhan vielä saadaan traikku siivottua ja kamat pakattua niin otetaan suunnaksi kuningaskunta. Niinhän siinä kävi, että koti-ikävä ehti yllättää ennen kuin pääsin edes Englantiin saakka. Yritän olla reipas, pahin lienee vielä edessä kun Ville lähtee kotimatkalle ja jään "yksin". Vaikka ehkä 3000:n muun uuden Surreyn opiskelijan joukosta löytyy mulle muutama kohtalontoveri.

Road trip on ollut antoisa, vaikkakin aika rauhallinen. Ei olla jouduttu kommelluksiin ollenkaan. :D Eikä toivottavasti jouduta loppumatkallakaan, koska se on tarkkaan aikataulutettu... Ilmat on ollu mahtavat koko ajan, ja mittari on paikka paikoin kohonnut lähemmäs 30 astetta, varsinkin täällä Ranskan puolella. Ollaan kierrelty lukematon määrä linnoja (taas tänään yksi) ja jätetty muut turistiriennot vähän vähemmälle. Pari päivää ollaan löhöilty vaan, niin kai lomalla kuuluukin. Tänään käytiin paikallisessa superhypermarketissa ja ostettiin vähän halpoja viinejä matkajuomiseksi. Tai siis Englantiin/Suomeen viemiseksi. ;)

Lisää sepustuksia kunhan olen kotiutunut uuteen asuntolakoppiini. Au revoir!

Château de Pierrefonds

Eilen oli hauska päivä, sillä niinhän se edelleen on, että parhaat paikat löytyvät sattumalta (Ei vahingossa, vrt.USA:n löytyminen.Toim.huom.). Nykyisin parhaiden paikkojen etsintää helpottaa navigaattorin täti, jolta voi kysyä että mitä tänään tehtäis. Navigaattorin tädin mielestä oli hyvä hetki ajella Pierrefondiin. Sinne siis.

Pierrefondin kaupunki oli sopivan kokoinen jalkaisin kierreltäväksi, ja osuttiin paikalle just markkina-aikaan, jolloin useampikin toriaukea oli täynnä vihannes-, kala-, ja pullakojuja. Vaatemyyjiäkin riitti. Mä ostin yhden laukun hintaan 3€ ja olin oikein tyytyväinen. Kauemminkin olisin jaksanut pikkuputiikkeja kierrellä, mutta maittavan patonkilounaan jälkeen Ville halusi jo jatkaa matkaa –yllätys yllätys- Pierrefondin linnalle.

Pierrefondin linnan rakentaminen on alkanut ensimmäisen kerran jo vuonna 1393, jolloin Yrjö V:n toinen poika Orleansin Louis päätti rakennuttaa linnan, jotta pystyisi paremmin valvomaan kaupan käyntiä alueella. Ihan hienon paikan Louis rakennutti, näytti aika komialta jo parkkipaikalta.

Linnaa sai kierrellä ihan omaan tahtiin ja tunnelmointia lisäsi se, että turistisesonki on täällä jo aikalailla ohi eli saatiin kierrellä hyvinkin itseksemme linnan pitkiä käytäviä. Opittiin että linnaan hyökättiin vuonna 1616, koska Louis XIII oli kiukkuinen jostain. Linnaa pommiteltiin pahanpäiväisesti ja sitä alettiin myös varta vasten purkaa miehityksen aikana. Bongattiin linnan muureista sinne ammuttuja tykinkuulia, joita kukaan ei ole jaksanut hakea vielä pois.

Koko tämä ihanuus oli aivan unholassa ja raunioina about 200 vuotta, ku nnes Napoleon I osti linnan itselleen vuonna 1810. Napoleon III puolestaan aloitti linnan restauroimisen 1857 ja palkkasi hommaan kuuluisan ranskalaisen arkkitehdin Viollet-le-Ducin. Viollet-le-Duc teki aika hyvää jälkeä, koska linna oli aika henkeäsalpaava paikka. Ville ei meinannu pysyä ollenkaan housuissaan. Huoneet oli kun suoraan Keskimaan haltijalinnoista!

Olin tyytyväinen et käytiin täällä just syksyllä, koska linnaa ympäröivä puistokin oli aika taianomainen ruskaväreissä..

Linnan kellarista löytyi pitkät pimeät käytävät, joita ei oltu merkitty turistien opaslehdyköihin ollenkaan. Mä aavistelin, ettei sinne kuulu mennä, mutta tokihan toinen puolikas oli jo puolivälissä käytävää kameransa kanssa. Käytävissä oli kalseat ja kosteat huoneet, jotka oli täynnä hautapaadeja. Jokaisen kivisen arkun päällä oli ko. kuollutta kaveria esittävä patsas. Osa oli istuvia, osa rukoilevassa asennossa yms, mutta osa makasi samalla tavalla kun arkussa. Hrr! Jonkun mielipuolen hyvä idea oli ollut laittaa kellariin hiljalleen pyöriviä mosaiikkipeilejä ja kätkettyjä kaiuttimia, joista kuului hiljaista kuiskailua. Mä olin ihan tukka pystyssä siellä ja koitin repiä Villeä sinne mistä tultiinkin..oltiin ainoat elävät olennot koko pimeällä käytävällä. Vielä kun jostain heijastu valkoinen patsaan kuva yhteen seinään niin mä olin ihan kypsä lähtemään. Kuvia paikasta voi sitten kysellä myöhemmin Villeltä, mulla ei ole yhtään ja Villellä on sellaisia joissa mä olen tippa linssissä. :D

Vihdoin päästiin pois sieltä kauhukammiosta ja koko linnasta. Mä olin jo ihan naatti, mutta kierrettiin vielä näyttely Violet-le-Ducin linnan korjaukseen liittyvistä maalauksista ja joku toinen näyttely, jossa oli jonkun vanhan suvun keräilemiä patsaita ympäri Ranskaa. Museokaupasta löytyi vaikka mitä, ja ostettiin jopa kotiinviemiseksi todella hienot keskiaikatyyliset viinilasit. Illalla tehtiin asunnolla ite ruokaa ja siemailtiin hyvää euron maksanutta viiniä.