Château de Pierrefonds

Eilen oli hauska päivä, sillä niinhän se edelleen on, että parhaat paikat löytyvät sattumalta (Ei vahingossa, vrt.USA:n löytyminen.Toim.huom.). Nykyisin parhaiden paikkojen etsintää helpottaa navigaattorin täti, jolta voi kysyä että mitä tänään tehtäis. Navigaattorin tädin mielestä oli hyvä hetki ajella Pierrefondiin. Sinne siis.

Pierrefondin kaupunki oli sopivan kokoinen jalkaisin kierreltäväksi, ja osuttiin paikalle just markkina-aikaan, jolloin useampikin toriaukea oli täynnä vihannes-, kala-, ja pullakojuja. Vaatemyyjiäkin riitti. Mä ostin yhden laukun hintaan 3€ ja olin oikein tyytyväinen. Kauemminkin olisin jaksanut pikkuputiikkeja kierrellä, mutta maittavan patonkilounaan jälkeen Ville halusi jo jatkaa matkaa –yllätys yllätys- Pierrefondin linnalle.

Pierrefondin linnan rakentaminen on alkanut ensimmäisen kerran jo vuonna 1393, jolloin Yrjö V:n toinen poika Orleansin Louis päätti rakennuttaa linnan, jotta pystyisi paremmin valvomaan kaupan käyntiä alueella. Ihan hienon paikan Louis rakennutti, näytti aika komialta jo parkkipaikalta.

Linnaa sai kierrellä ihan omaan tahtiin ja tunnelmointia lisäsi se, että turistisesonki on täällä jo aikalailla ohi eli saatiin kierrellä hyvinkin itseksemme linnan pitkiä käytäviä. Opittiin että linnaan hyökättiin vuonna 1616, koska Louis XIII oli kiukkuinen jostain. Linnaa pommiteltiin pahanpäiväisesti ja sitä alettiin myös varta vasten purkaa miehityksen aikana. Bongattiin linnan muureista sinne ammuttuja tykinkuulia, joita kukaan ei ole jaksanut hakea vielä pois.

Koko tämä ihanuus oli aivan unholassa ja raunioina about 200 vuotta, ku nnes Napoleon I osti linnan itselleen vuonna 1810. Napoleon III puolestaan aloitti linnan restauroimisen 1857 ja palkkasi hommaan kuuluisan ranskalaisen arkkitehdin Viollet-le-Ducin. Viollet-le-Duc teki aika hyvää jälkeä, koska linna oli aika henkeäsalpaava paikka. Ville ei meinannu pysyä ollenkaan housuissaan. Huoneet oli kun suoraan Keskimaan haltijalinnoista!

Olin tyytyväinen et käytiin täällä just syksyllä, koska linnaa ympäröivä puistokin oli aika taianomainen ruskaväreissä..

Linnan kellarista löytyi pitkät pimeät käytävät, joita ei oltu merkitty turistien opaslehdyköihin ollenkaan. Mä aavistelin, ettei sinne kuulu mennä, mutta tokihan toinen puolikas oli jo puolivälissä käytävää kameransa kanssa. Käytävissä oli kalseat ja kosteat huoneet, jotka oli täynnä hautapaadeja. Jokaisen kivisen arkun päällä oli ko. kuollutta kaveria esittävä patsas. Osa oli istuvia, osa rukoilevassa asennossa yms, mutta osa makasi samalla tavalla kun arkussa. Hrr! Jonkun mielipuolen hyvä idea oli ollut laittaa kellariin hiljalleen pyöriviä mosaiikkipeilejä ja kätkettyjä kaiuttimia, joista kuului hiljaista kuiskailua. Mä olin ihan tukka pystyssä siellä ja koitin repiä Villeä sinne mistä tultiinkin..oltiin ainoat elävät olennot koko pimeällä käytävällä. Vielä kun jostain heijastu valkoinen patsaan kuva yhteen seinään niin mä olin ihan kypsä lähtemään. Kuvia paikasta voi sitten kysellä myöhemmin Villeltä, mulla ei ole yhtään ja Villellä on sellaisia joissa mä olen tippa linssissä. :D

Vihdoin päästiin pois sieltä kauhukammiosta ja koko linnasta. Mä olin jo ihan naatti, mutta kierrettiin vielä näyttely Violet-le-Ducin linnan korjaukseen liittyvistä maalauksista ja joku toinen näyttely, jossa oli jonkun vanhan suvun keräilemiä patsaita ympäri Ranskaa. Museokaupasta löytyi vaikka mitä, ja ostettiin jopa kotiinviemiseksi todella hienot keskiaikatyyliset viinilasit. Illalla tehtiin asunnolla ite ruokaa ja siemailtiin hyvää euron maksanutta viiniä.